![]() |
Näyttelyssä nyt |
||||||||
|
Liedon Vanhalinna
Vanhalinnan museo
Juhlat, kokoukset ja retket
Koululaisvierailut
Asuntorakentaminen
|
|
Naimakauppaa - Jotain vanhaa, jotain uutta 1800-luvulla naimisiinmeno noudatti erittäin tarkkoja monipolvisia kaavoja ja näillä säännöillä oli tärkeä merkitys. Niiden avulla varmistettiin avioliiton lainvoimaisuus. Osa näistä säännöistä on edelleen olemassa kuten esteettömyyden tarkistus. Vielä 1800-luvulla avioliitto oli kahden suvun välinen kauppa, jossa morsian siirtyi avioliiton myötä toiseen sukuun ja toisen suvun talouteen, äidin käskyläisestä anopin käskettäväksi ja isänsä edusmiehisyydestä aviomiehen edusmiehisyyteen. Näyttelyssä on esillä häämuotia eri vuosikymmeniltä ja haastatteluja 1960-luvulla tehdystä hääperinnekyselystä. Näyttelyn esineet ja puvut ovat Vanhalinnan omista kokoelmista, Turun museokeskuksen kokoelmista sekä yksityisiltä lainaksi saatuja. Näyttely on esillä 1.9.2013 asti.
Palasia Turun yliopiston historiasta mitalitaiteen valossa Näyttely on esillä 15.9.2013 asti.
Tutkijapariskunta Reino ja Aloha Alavan työ ja elämä Näyttely on esillä päärakennuksen kellarikerroksessa 15.9.2013 asti.
|
|
Lisätiedot ja ryhmävaraukset 010 292 7090 / |
||||
|
||||||||
| Liedon Vanhalinna, Vanha Härkätie 111, 21410 Vanhalinna, Puh. 010 292 7090, vanhalinna@utu.fi | ||||||||